Tukkitalkoot ja muita Toimelan tarinoita

Vuoden verran varrottuaan ja kaksitoista kuunkiertoa kestettyään kokoontuivat evankeliset nuoret aikuiset jälleen tutulle tantereelle Toimelan tanhuville perinteiselle leirille kesäistä viikonloppua viettämään. Perjantain patjustellessa pitkän päiväpatikkansa viimeisiä askelia valui väki valtateiden virroilta metsän suojaisaan siimekseen höyryävien ruokapatojen äärelle. Ensinnä perille päässeet olivat jo ehättäneet luoda leirikansan lautasille apetta kelpo kunnostuksen kokeneessa keittiössä, joten tuonnempana tulleet saivat saman tien istahtaa pitkään päivällispöytään ja siunata ruokansa.

Atrialta noustessa kiitettiin Herraa ja siirryttiin verannan vilpoisuuteen näkemään Näsijärven suloisena siintävä suuri siniselkä ja aloittamaan Siionin Kannel -seurat. Hän, joka säät ja ilmat säätää, soi tällä kertaa jylhän säestyksen seuroille, kun luonto liittyi lauluumme ukkosen jyrähdyksin ja salaman sähähdyksin. Pari taivaan korkeuksista alas maan kamaralle viilettänyttä vesipisaraa ei kuitenkaan riittänyt pitämään väkeä pois saunasta ja järvestä, jonka avarat aallot antoivat autuaan virkistyksen lujien löylyjen lyömille leiriläisille. Saunomisen kasvattamaa ruokahalua päästiin vielä yösydännä tyydyttämään muurinpohjaletuilla ja makkaralla.

Toimelan laiturilla kelpasi ihastella satukirjamaista auringonlaskua.

Toimelan laiturilla kelpasi ihastella satukirjamaista auringonlaskua.

Lauantain laskeuduttua lavitsalta ja noustua nukkumasijalta seurasivat myös talon asukit yksitellen esimerkkiä ja aloittivat aamunsa uinnilla ja aamupuurolla. Sitten olikin aika käynnistää kaurapuuromoottorit ja lähteä tukkimetsälle. Toimelan lähipiiristä oli kesän mittaan siivottu myrskytuhoja ja leiriläiset ahersivat aamupäivän alkajaisiksi kantaessaan näitä tukkipuita hieman pienempiä pöllejä pihapiiriin pilkottaviksi. Moottorisahat murisivat niitä käytelleiden miesten käsissä pitkin päivää ja pitkälle iltaan niin, että lopulta murinaan yhtyivät naapuritkin.

Lauantaina pihapiiri täyttyi metsän kätköistä kaivetuista pöllipinoista.

Lauantaina pihapiiri täyttyi metsän kätköistä kaivetuista pöllipinoista.

Ruokaa oli varattu viikonlopuksi niin paljon, että pettuleipää ei sentään tarvinnut tehdä, ja Sanan leipää puolestaan saapui jakamaan monien vanha tuttu nuori aikuinen Juha Silmu, joka piti molemmin puolin lounasta opetustuokion miehenä ja naisena olemisesta ja näiden kahden vastakkaisen tahon keskinäisen kohtaamisen ajoittaisesta vaikeudesta. Päiväkahvin ja torttutuokion jälkeen oli vapaata aikaa, jonka toiset käyttivät lenkkeillen ja monet molskahtivat märän elementin syleilyyn kalojen kummasteltaviksi. Uhkaavasti uhitellut ukkonen sai sinisen selän kroolaajat kiiruhtamaan rantaa kohti, eikä edelliskesän leirillä nähtyjä maitovalasparvia havaittu tänä vuonna samoissa määrin.

Pizzantäyteisen päivällisen jälkeen pidettiin lauluseurat ja iltahartaus rantakalliolla pilvipeitteen tehtyä tilaa säteitään auliisti antaneelle auringolle. Sauna ja tuoreet letut kruunasivat jälleen illan, joka jatkui monilla yöhön asti. Pyhäaamun valjettua kirkkaan kauniina ja auvoisan aurinkoisena aloittivat aamuvirkuimmat oman aamunsa piristävällä pulahduksella aaltojen kanssa kisailemaan, kun toiset olivat vasta hädin tuskin ehättäneet nukkumaan.

Jumalan sanaa saatiin tänä vuonna kuulla Luther-talon kalastusaiheisessa messussa, jonka saarnateksti käsitteli Galilean kalastajien kutsumista Jeesusta seuraamaan. Osa yön päiväksi muuttaneista leiriläisistä kokeili itsekin kalastamista pilkkien saarnan aikana ahkerasti mutta saaliitta jääden. Herran pöydästä siirryttiin alakerran puolelle arkiseen ruokapöytään nauttimaan leiriläisiä varten valmistetusta keittolounaasta. Sen jälkeen ei kuitenkaan ollut vielä kotiinlähdön aika, vaan autokaravaani suuntasi kulkunsa takaisin Toimelaan. Siellä paikat puunattiin ja sisätilat siistittiin kauniiseen kuntoon seuraavia suvenviettäjiä varten, ennen kuin leiri päätettiin lähtökahvien, suussasulavien suklaaleivosten ja vielä viimeisen uintiretken merkeissä.

Leirin lähestyvä loppukaan ei hyydyttänyt leiriläisten hymyä.

Leirin lähestyvä loppukaan ei hyydyttänyt leiriläisten hymyjä.

Teksti: Lasse Levomäki

Kuvat: Salla Muuraiskangas

Advertisement
Kategoria(t): Koko Suomi, Tampere | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Kirmailua kidetähtien kera

Missä tuntureilta tulevat tuimat tuulet tuivertavat Tapojoen tupaa, missä kitukasvuiset kuusenkäppyrät kurottavat kylkipieliään kantopuolesta kohti korkeuksia, missä laet ja laaksot loistavat lumivaipoissaan, missä revontulet roihuavat riemuisasti — juuri siellä, näissä maisemissa pidettiin evankelisten nuorten aikuisten perinteinen hiihtoleiri maaliskuun lopussa. Viikon verran nautittiin Lapin lumosta tahkoten tuskaisasti tunturien rinteitä ylös ja viilettäen vinhasti toista puolta alas. Tuntureiden kuuset vain kuiskivat, kun hiihtäjät ohi suihkivat.

Monesti leiri on pidetty pääsiäisviikolla. Tänä vuonna Kristuksen kärsimysviikkoon jäi aikaa liki kuukausi, mutta oma Via Dolorosa oli silti joillakin kuljettavanaan. Etelän talvi ehti mennä manan majoille melkein heti synnyttyään, eikä hiihtokilometrejä ennättänyt karttua juuri lainkaan. Niinpä auringossa hohtaneet hanget villitsivät varomattoman hiihtäjän kirmaamaan kuin varsan kevätlaitumella. Liika vauhdinpito kostautui kipeytyneinä kyynärpäinä, ja viikon hiihdot uhkasivat jäädä yhteen päivään.

Toisaalla taas kuuset tuskin tyytyivät kuiskimaan, vaan huusivat kilpaa hurjapäisten laskettelijoiden kanssa, kun nämä vauhtihurjastelijat veivät pujotteluratansa rinteitä reunustavan metsän siimekseen. Siellä kypärät kolisivat ja hongat huokailivat ohuiden oksiensa ottamia osumia. Toiset taas nauttivat enemmän tullessaan tuulispään lailla mustiksi merkittyjä mutkamäkiä mahdollisimman mutkattomasti alas.

Pyhän Laurin kappeli Ylläksellä

Kappelissa Pyhän Laurinko / paistaa yhä armon aurinko? (Kuva: Harri Luoma)

Näkymä Aakenus-tunturilta

Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa! (Jes. 2:5) (Kuva: Harri Luoma)

Siinä, missä rinteiden rämäpäät kuulivat korvakäytävissään enimmäkseen viiman vihellystä ja tuulen ujellusta, täytti välin korvien iltaisin suloiset sävelet, kun pitkän päivän päättyessä keräännyttiin laulelemaan pianon säestyksellä tai säestyksettä. Aamu- ja iltahartauksissa tapahtui toisina päivinä pientä lipsumista, mutta kirkolle kuitenkin kerittiin kahdesti. Toisena päivänä riemuisan lumikenkäreippailun jälkeen käytiin ilahduttamassa Pyhän Laurin kappelin henkilökuntaa laululla ja toisena kiiruhdettiin kappelin viikkomessuun – muutamat suoraan laavulta maha täynnä makoisaa makkaraa.

Tapojoella alkoivat myös bingoruudukot täyttyä sitä mukaa, kun tuntureiden valloitus eteni. Kukas, Aakenus, Kuer, Ylläs ja Levi – nämä ja monet muut laet huiputettiin joko lihas- tai konevoimalla. Painovoima puolestaan huolehti alastulosta ja varsinkin Kukakselta laskeuduttaessa liuku oli lähes liiankin loistava, kun alamäki jatkui jatkumistaan miltei parkkipaikalle asti. Laduttomat ja tiettömät taipaleet tulivat tutuiksi lumikenkien tai moottorikelkan kyydissä, eikä eksymisiltäkään aina vältytty, mutta yleensä pääluku täsmäsi viimeistään aamun pikkutunneilla, kun uni vei voiton valvomisesta ja pulkkailijatkin painuivat pehkuihin.

Yhteiskuva leiriläisistä Kukaksen laella.

”Kukas tää tunturi olikaan? Eikun mikäs? Ai niin: Kukas!” (Kuva: Salla Muuraiskangas)

Makkaranpaistoa laavulla

Puuron syön kiltisti aamulla, / jotta saan makkaraa laavulla. (Kuva: Simo Pannula)

Jos jäivät laskiaislaskut laiskasti lumettuneessa luonnossa laskematta, oli siihen nyt kunnon kertakorvaus käden ulottuvilla. Eräänä iltana päivällisen jälkeen osa porukasta pakkasi autoihin ensin lumikengät, sitten itsensä, ja ajaa hurahutti taivaalla tuikkivien tähtien valaiseman Ylläksen juurelle. Pulkkien alla kimaltelivat kidetähdet tuiman talvipakkasen uskalikkojen kiitäessä kovaa kyytiä rinteen puolivälistä takaisin mäen juurelle.

Uhkaavin tilanne koettiin silti puolivälissä viikkoa, kun ulkosaunasta pääsivät puut loppumaan. Jotkut jo pelästyivät, että jatkossa saunottaisiin vain sähkökaapissa, mutta kaikeksi onneksi halkoliiteriin saatiin täydennystä ja pian leiriläiset saivat taas lekotella löylyissä ja antautua avannolle. Levin kylpylä taatusti hyvin luistavine vesiliukumäkineen tarjosi sekin yhtenä iltana tarpeellisen lepohetken kovan käytön kuumentamalle kotikiukaalle.

Kynttilöitä Tapojoen ulkosaunassa

Pukuhuoneessa nautitaan kynttilänvalosta… (Kuva: Salla Muuraiskangas)

Tapojoen halkovaja

…saunanpesä tykkää koivuhalosta. (Kuva: Harri Luoma)

Tapojoen avanto

Avanto odottaa joen uomassa / kylmässä virrassa Luojan luomassa. (Kuva: Harri Luoma)

Ennen pitkää tuli itse kullekin kotiinlähdön hetki, jolloin oli haikein mielin pakattava kimpsut ja kampsut toisten jäädessä vielä nauttimaan talven tenhosta ja säiden suosiosta. Pahat pyryt eivät pelästyttäneet, vaan kirkasta kauneutta saatiin katsella miltei päivät pääksytysten. Vain kunnon yöpakkasia jäätiin kaipaamaan, sillä nyt rinteet ja ladut pääsivät monesti pehmenemään päivän mittaan. Silti hurjimmilla hiihtäjillä ja kovakuntoisimmilla kairankoluajilla kertyi kilometrejä viikon aikana kolmatta sataa.

Näkymä Kukas-tunturin laelta


Tunturin laelta kauas nään / vallitessa kauniin sään. (Kuva: Salla Muuraiskangas)

Kuva: Joanna Hintukainen

Myöskin jalat lumikengissä / saat nousta Jeesuksen jengissä. (Kuva: Joanna Hintukainen)

Kun osa leiriläisistä oli jo karauttanut kotikonnuilleen ja toinenkin autokunta käänsi kokan kotia kohti, lähtivät toiset vielä kerran luonnon helmaan: kuka latua pitkin Luosulle, kuka lumikengillä Pikkulaelle, kuka laskettelemaan Ylläkselle. Ensimmäisenä päiväretkeltään palanneet aloittivat ruoanlaiton ja saunan lämmittämisen, kuten Tapojoella on tapana, joten yön yli tuntureilla taivaltaneet ja metsäkämpässä matkallaan majailleet hiihtäjätkin pääsivät parahiksi perille istahtaakseen päivällispöytään, ennen kuin toiset pitkänmatkalaiset läksivät yöjunalle. Lumirajan lähestyessä ja jäädessä taakse oli matkamiehen hyvä ummistaa silmänsä makuuvaunun hämärässä iltarukouksen luettuaan ja levollista nukahtaa ulkoa kantautuneeseen kiskojen kolkkeeseen leirin muistot tuoreina mielessä.

Teksti: Lasse Levomäki

Post Scriptum. Tapojoella julkistettiin edelliskevään leirin laulun sanoina tiivistävä Tapojokibiisi, hienosti neljässä äänessä soivaksi sovitettu sävellys. Kappaletta toivottiin myös muiden kuin vain leiriläisten nähtäväksi, joten noudatetaan pyyntöä: laitetaan laulu lokiin ja biisi blogiin.

Tapojokibiisi – Kuoro

Tapojokibiisi – Sanoitus

Kategoria(t): Koko Suomi | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Helmikuista helmenkalastusta

Helmikuun helmeilevät hanget hohkasivat hyisen hehkuvina Sastamalan salomailla, mutta sisällä Karkun evankelisella opistolla harmaan häilyvistä hahtuvapilvistä täysin piittaamaton armon aurinko antoi auliisti auvoisia armosäteitään sulattaakseen suppusuunsinervät ja pakkasenpuremat poskenpunervat evankelisilta nuorilta aikuisilta, jotka olivat saapuneet HELMI 2014-leirille ratkomaan ikuisen onnen arvoitusta. Onnenonkimisesta ei sentään ollut kyse, vaikka sunnuntaina joku olikin näkevinään pilkkijöitä järven jäällä, sillä olihan paikalla peräti professoritason puhujia. Tampereen yliopiston emeritusprofessori Markku Ojanen piti lauantai-iltana pitkän kaavan mukaisen luennon onnellisuudesta ulottaen esitelmänsä antiikin filosofien ja vanhan testamentin profeettojen kautta Paavalin Filippiläiskirjeeseen.

Nuorille aikuisille puhuivat myös Turun Lutherin kirkon pastori ja vanha aikuinen Timo Nisula sekä nuorten aikuisten kummisetä Petri Harju. Välillä pastorit pitivät kyselytuntia, välillä käytiin läpi Paavalin kirjeissään käyttämiä sananparsia; latinaa luettiin ja kirkkoisä Augustinusta kuultiin. Inkerin kirkon pyöräilevä palvelija Pekka Jauhiainen kertoili kuulumisia omalta lähetyskentältään ja haastoi kuulijansa Nuotta-kummeiksi tukemaan evankeliumin ilosanoman julistamista median välityksellä veljille Virossa, sukulaisille Suomessa ja vieraille Venäjällä.

"Timanttinen keikka hemmot.", todettiin Maksettujen viulujen konsertista.

Maksetut Viulut heitti timanttisen keikan. (Kuva: Ilkka Kontturi)

Vaikka opiston juhlasalin lattia ei kovasti kylmännytkään kantapäitä, oli villasukista silti iloa, ja olipa niille laadittu oma laulukin, joka Onnenpojiksi ristityn säestysduon johdolla esitettiin. Lauantai-illan konserttielämyksestä vastasi molemmilla kotimaisilla kielillä musisoinut Maksetut Viulut, joka, kuten Jukka Niemelä seuraavan päivän saarnassaan, muistutti siitä, miten Jeesus, tosi ihminen ja tosi Jumala, Golgatan kukkulalla, riippuessaan ristillä rinnalla ryövärin, maksoi puolestamme velat, viulut ja pari muuta soitinta, koska me emme siihen olisi omin voimin pystyneet.

Jeesus maksoi viulut kuollessaan ristillä.

Maksettu viulu. (Kuva: Ilkka Kontturi)

Perjantaiyön pikkutunneilla pilvistä pyryttänyt lumenpehmoinen lumosi lauantaina Luojan lapset lumella leikkimään ja pulkilla puuteria pöllyttämään. Saunarantaan rakennettiin pulkkaratoja kaksin kappalein unohtamatta hienoa hyppyriä, jonka hurjat hypyt eivät sentään huimapäiden häntäluita hajottaneet. Puhtaanvalkoiseen lumeen ilmestyi yön ja päivän aikana lumienkeleitä niin hempeitä, että liekö niin kauniita Taivaan Isän laumassakaan?

Pulkat pihalla parkissa ja vauhtivälineet valmiina vertailtaviksi.

Pulkat pihalla parkissa ja vauhtivälineet valmiina vertailuun. (Kuva: Salla Muuraiskangas)

Pulkkamäki on aina hyvä paikka onnenetsimiseen.

Pulkkamäki on aina hyvä paikka onnen etsimiseen. (Kuva: Salla Muuraiskangas)

Karkkuun kun kokoonnutaan, niin keittiön antimet korkealle arvostetaan ja lautaset kukkuroilleen lastataan. Niin myös nytkin, ja vain vaivoin vääntäydyttiin takaisin yläkertaan, kun söi suu, veti vatsa, mutteivät meinanneet kantaa heikot jalat. Lauantai-illan nyyttikesteillä vaarassa olivat pöydän jalat, jotka notkuivat leiriläisten tuomien herkkujen painosta. Aamuyön tunteina, suloisesti sihisseen saunan ruokkiman ruokahalun turvin tuomiset kuitenkin katosivat kitoihin ja saatettiin suiden syvyyksiin.

Kristuksen ruumis ja veri  meidän puolestamme annettu ja vuodatettu syntiemme anteeksiantamiseksi.

Kristuksen ruumis ja veri meidän puolestamme annettu ja vuodatettu syntiemme anteeksiantamiseksi. (Kuva: Ilkka Kontturi)

Avoimena ammottavan avannon autuuteen sai Suvivirren sävelten soidessa jättää kivut ja säryt samoin kuin sunnuntain ehtoollispöytään huolet ja surut. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä lounaspöytään varustautumaan kotimatkalle lähtemiseen. Onnellisia kasvoja näkyi paljon, joten voidaan todeta leirin tarkoituksen täyttyneen.

Teksti: Lasse Levomäki

Kategoria(t): Koko Suomi | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Uskon aakkosia opettelemassa

Pyhäinpäiväviikonloppuna ei hairahdettu Halloweeniin, ei keskitytty kekriin, vaan hämärän hiivittyä hiljakseen Hietoinrannan leirikeskukseen saapui samoille Saaramaan saloille Kouvolan kupeeseen leireilemään liki kolmekymmentä nuorta aikuista, joista muutamat Oulusta asti. Leirin teemana oli Uskon ABC, ja uskon perusteita leiriläisille tarjoiltiinkin. Pumpkin pien sijaan purtiin pipliaa ja ravinnoksi annettiin Jumalan sanan maitoa, kuten Korintin seurakunnalle aikanaan.

Paavalin kirjeet Uudessa Testamentissa ja tunnustuskirjojen opetukset olivat vahvasti edustettuina opetustuokioissa. Ristiinnaulittua Kristusta piti Paavali esillä kirjeissään ja sitä opetettiin leiriläisille perjantain ja lauantain aikana. Sunnuntaina saatiin sakramenttia jo maistaakin, kun keräännyttiin leirimessuun Herran Pyhää Ehtoollista nauttimaan.

Fantasia Painting(18)

Ristiä piti Paavali esillä kirjeissään, jä näkyvästi se on Hietoinrannassakin esillä.

Vaikka leiri oli varsin opetuspainotteinen, oli silti hyvää aikaa saunoa ja uida, uida ja saunoa. Rohkeimmat eivät kaivanneet uimiseen edes saunaa vaan pulahtivat hyisen järven syleilyyn aikaisen aamulenkin jälkeen tai luentojen lomassa. Välillä toki nautittiin ruokapöydän runsaista antimista, jotta jaksettiin odottaa seuraavaa ateriaa tai kahvia sen parin tunnin verran, mikä näiden odotettujen ohjelmanumeroiden väliksi oli nähty hyväksi asettaa. Paistotuoreita pullanpehmoisia puputtaessa oli myös hyvä tutustua uusiin ihmisiin, joita olikin mukana mukavissa määrin.

Fantasia Painting(25)

Autoja ei suinkaan ollut leirikeskuksen pihassa vino pino vaan melko suora rivi. Mukana leirillä oli paljon uusia ihmisiä.

Lauantai-iltana saatiin makeaa mahan täydeltä: lauluyhtye Wings tarjoili ensin korvakarkkia kuulijakunnalleen ja pian konsertin jälkeen alkoi kotakatoksen suunnalta leijuva, liekkien loimussa kypsyvän loimulohen tuoksu ohjata väkeä rantaa kohti. Makkara, tuoreet sämpylät ja mustikkakeitto täydensivät ”maailman toiseksi herkullisimman päivän”, kuten eräs nuorimmista leiriläisistä lausahti. Kertomatta tosin jäi, sisältäisikö maailman herkullisin päivä kenties äidin lihapullia vai jotain muuta herkkuruokaa.

Sunnuntain jumalanpalveluksen ja lounaan jälkeen oli aika sanoa vanhoille ja uusille ystäville näkemiin ja lähteä kotimatkalle. Syvenevän syksyn sumuinen sadeharso verhosi tienoot pian Hietoinrannasta lähdettyä, mutta onneksi leiriltä saatiin runsaasti matkaevästä arjessa jaksamista varten.

Teksti: Lasse Levomäki

Kuvat: Henri Vettenranta

Kategoria(t): Koko Suomi | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Ilta oopperassa ja muita juhlallisuuksia

Lokakuun toisena viikonloppuna Helsingissä juhlittiin koko lailla komeasti, kun sekä Helsingin evankelinen kuoro että Sley juhlistivat pyöreitä vuosia. Jos joku jauhopeukalo olisi leiponut juhlakaluille yhteisen kakun, olisi sen syövereihin saanut sujauttaa jauhokilon poikineen saadakseen kakun kantta koristamaan kokonaista 270 kynttilää. Mikä puhkuminen ja puhaltaminen siinä olisikaan ollut!

Äänet aukaistiin ja kurkun karstat karistettiin Nuorten aikuisten Siikkarijami-iltamissa perjantaina, kun Lastenkodinkadulla laulettiin Siionin Kannelta tunti jos toinenkin. Pyhän Sydämen kappelin kappelipelimannina tunnettu evankelisen kuoron johtaja Kullervo Puumala säesti ja väki veisasi omenapiirakan voimalla sydämensä kyllyydestä. Illassa olikin reiluhko edustus tuosta Suomen toiseksi vanhimmasta kuorosta, joka on ottanut viime aikoina varovaisia askelia kohti syntymäaikojaan, jolloin se vielä tunnettiin Helsingin Ev. Lut. Nuorten kuorona.

Nuorten aikuisten panos juhlien eteen oli muutenkin runsas. Kuka karkeloi kuoron kohorteissa, kuka koristeli kappelia kauniiseen juhlakuntoon ja sai sunnuntain siunattuun juhlaan itsensä Fredrik Gabriel Hedbergin vaimoineen. Ja voipa olla, ettei koko juhlaa olisi ollut ilman Helsingin Nuorten aikuisten puheenjohtajan uutteraa panosta tapahtuman järjestämiseksi.

Nuoret Aikuiset koristelivat Pyhän Sydämen kappelin kauniiksi konserttia varten. (Kuva: Lasse Levomäki)

Nuoret aikuiset koristelivat Pyhän Sydämen kappelin kauniiksi konserttia varten.
(Kuva: Lasse Levomäki)

Lauantai oli kuoron suuri päivä. Jalasjärven Hirvijärven kuoro oli saapunut onnittelemaan Helsinkiläisiä ystäviään, vaikka flunssa olikin verottanut vieraiden rivejä. Pystyssä pysyneet ja terveinä tulleet toivat kuitenkin pontevan panoksensa, kun kuorot esiintyivät aluksi vuorotellen ja lopuksi molemmat yhtä aikaa.

Helsingin kuorossa itsekin aikoinaan laulanut ja sen 1900-luvun alun vaiheista tutkielman tehnyt Janne Silvola esitteli kuoron historiaa juurta jaksain vilkaisten nykypäiväänkin. 130 vuoteen mahtuu satoja kuorolaisia ja kymmeniä johtajia, mm. Oskar Merikanto ja Hannu Niemelä. Merikannon ollessa estynyt tulemaan paikalle Niemelä ja Säde Erkkilä, toinen uljas oopperalaulaja, toinen suurenmoinen sormiotaiteilija, paikkasivat tilanteen mahtavasti esittämällä Merikannon upean teoksen ”Elämälle”.

Konsertin kappaleet tarjosivat läpileikkauksen vuosikymmenien ajalta: tuttujen ja rakkaiden Siionin Kanteleen laulujen kuorosovituksia, tuoreita sävellyksiä Jaakko Haavion teksteihin sekä tietysti kuoron tunnuslaulu: ”Jeesus, verinen kuninkaamme”. Jos oli kitarasäestyksellä esitetty ”Kiitosmielin laulaa tahdon” jymymenestys kuoron pienryhmän viimekesäisellä Kanadan-kiertueella, niin yhtäläinen yleisönvillitsijä se oli nytkin. Konsertin jälkeen kuultiin kommentteja, ettei olisi millään maltettu painaa puuta kantrirytmien vallatessa väestöryhmät vauvasta vaariin. Vaan ihmekös tuo, kun suomenkielisessä esitysohjeessa kehotetaan esittämään koko laulu iloisella mielellä, säästä ja tuulesta riippumatta, mielellään stetson kallellaan.

kuoro130

Vallattomat kantrirytmit valloillaan; vain stetson puuttuu.
(Kuva: Antti Eväsoja)

IMG_0022

Kappeli Sound System vastasi juhlamessun musiikista.
(Kuva: Elina Salmi)

Sunnuntain juhlamessun musiikista vastasi Pyhän Sydämen kappelin mainio oma yhtye, Kappeli Sound System, kuten kerran kuussa vietettävissä Siikkarimessuissa tapana on. Helsingin ja Hirvijärven kuorot toivat oman mausteensa urkuparvelta käsin antaen toki kirkkokansalle välillä lauluvuoron. Juhlan kunniaksi kirkko oli ääriään myöten täynnä, joten ehtoollista jaettiin peräti kolmen parin voimin ja kirkkokahvillekin oli ylimääräinen jakopiste eteisaulan puolella.

Kun kahvit oli kaadettu kurkkuun ja kuulumiset kerrottu kaukaisillekin kavereille, alkoi Sleyn 140-vuotisjuhla, jota varten naiset olivat somistautuneet ja sonnustautuneet menneiden aikojen asuihin. Sen siimeksessä suoritettiin aikamatka 1800-luvulle, ja saimme kurkistaa evankelisen liikkeen isän Fredrik Gabriel Hedbergin tupaan. Pöytyän seurakunnan tuore pastori keinui kiikkustuolissaan ja Maria-vaimo seurasi kehdossa rauhallisesti uinuvaa esikoista, joka kohta kuitenkin heräsi – liekö pahaa unta nähtyään – tuhertamaan vaimeaa itkua niin, että äidin piti kumartua rauhoittamaan pienokaistaan.

IMG_0063

Hedbergien Hulda-tytär vaati välillä huomiota.
(Kuva: Antti Eväsoja)

IMG_0090

Hannu Kippo oli yksi juhlan puhujista.
(Kuva: Antti Eväsoja)

Useat kiertävät matkasaarnaajat eli kolportöörit tulla tupsahtivat onnittelemaan talon isäntää nimityksestä samalla juhlakansalle kunnon kristillisiä kirjoja kaupaten. Juhlan lopuksi kutsuttiin vielä kerran esiintymään Helsingin ja Jalasjärven kuorot, ja toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikosken päätössanojen jälkeen palattiin takaisin nykypäivään ja -hetkeen.

Suokoon siunauksen ja monia tulevaisia vuosia molemmille juhlituille Taivaallinen Isämme!

Teksti: Lasse Levomäki

Kategoria(t): Helsinki, Koko Suomi | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Ruskaretkellä Lapissa

Elo-syyskuun vaihteessa Lapin osin jo ruskassa oleviin maisemiin suuntasi noin kymmenkunta nuorta aikuista eri puolilta Suomea. Oli alkamassa viikon mittainen ruskaretki, jonka tukikohtana toimi perinteiseen tapaan Tapojoki lähellä Yllästä ja Äkäslompoloa. Ensimmäiseksi lähdimme lauantai-iltana useamman tunnin (kellä enemmän, kellä vähemmän) autossa istumisen jälkeen pienelle kävelylenkille ihastelemaan läheistä Kuerkoskea, jonka jälkeen uuniin valmistumaan jätetty ruoka jo maistuikin.

IMG_5006

Kuerkoskea

IMG_5008

Nuotio aitiopaikalla Kuerkoskella

Sunnuntaiaamusta suuntasimme kohti Muonion kirkkoa ja messua siellä ja sen jälkeen kävelemään ja mustikoita ja puolukoita syömään ja poimimaan Olostunturiin. Päivän päätteeksi autoille saavuttaessa saimme kokea viikon ainoita vesipisaroita, joten hyvät säät meille viikoksi oli suotu.

Olokselle kiipeämässä

Olos

Maanantaina lähdimme koko paikalla olevan porukan voimin Kesänkijärven rantaan ja sieltä ensin joko kiertämään tai huiputtamaan Kesänkitunturin. Kesängin jälkeen oli vuorossa Lainion huiputus ja hienoja maisemia näkyi tuolta yli 600 metrin korkeudesta.

Onnellisia vaeltajia

Onnellisia vaeltajia Lainion huipulla

Kuru

Lainion maisemia

Tiistaista eteenpäin osa porukasta lähti parin yön vaellukselle Hetta-Pallas reitille, osan jäädessä tekemään päivävaelluksia Hetan, Ylläksen Pyhätunturin ja Aakenuksen maisemiin. Myös melomista viereisellä Äkäsjoella käytiin kokeilemassa ja kiva oli välillä antaa jalkojen levätä ja ihailla ympäristöä kanootista käsin. Pieneltä pulahdukseltakaan Äkäsjokeen ei voinut kaikki välttyä 🙂 .

Torstain ja perjantain välisenä yönä muutama innokas lähti kohti Kilpisjärveä ja ihailemaan sen tunturimaisemia auringonnoususta lähtien. Osa lähti vasta perjantai-aamusta pidempään nukutun yön jälkeen, lopun porukan jäädessä melomaan tai lähtiessä ratsastamaan. Kilpisjärveä lähestyttäessä silmiin näkyivät huikaisevan kauniit ruskassa olevat koivikot ja tunturit. Ainakin ensikertalaiselle kokemus oli mykistävä, Suomesta voi löytyä tällaistakin! Puolen päivän jälkeen kaikkien ollessa perillä Kilpisjärvellä lähdettiin kiipeämään Saanalle, jossa portaita ja kivuttavaa riitti. Onneksi välillä voi pysähtyä levähtämään, kuvaamaan tai vaikka käymään uimassa tunturilammessa… Päivä oli jo pitkällä ennen kuin takaisin Tapojoelle saavuttiin, mutta käyntikokemus Kilpisjärvellä kyllä kannatti. Lauantaina joillakin oli edessä jo kotimatka, mutta myös tunturikävelyille ja Levin ruskamaratonille riitti osallistujia. Hyvässä säässä, ja yli tuhannen puolimaratonille osallistujan joukossa oli mukava juosta.

Viikon ajan valmistimme ruuat porukalla ja hyvää oli. Joka ilta taisi myös lämmetä Tapojoen rannassa oleva puusauna ja välissä myös sisällä oleva ”sähkökaappi”. Äkäsjoen virkistävästä vedestäkin osa porukasta nautti. Iltaisin ja osittain aamuisinkin hiljennyimme Jumalan sanan äärellä ja saimme laulaa ja rukoilla yhdessä. Viikko oli kokonaisuudessaan hyvin arjesta irrottava kokemus hyvässä seurassa ja hienojen maisemien ääressä! Toivottavasti ensi vuonna uudestaan!

Kirjoittaja: Heini Postila

Kuvat: Salla Muuraiskangas

Kategoria(t): Koko Suomi | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Mistä oli Toimelan leiri tehty?

Tryffeleistä, valasparvista, taatelikakusta, raparperipiirakasta, jäätelöstä, saarenympäriuinnista – näistä ja monista muista ainesosista oli Nuorten aikuisten tämän vuoden leiri Toimelan tantereella tehty.

 Heinäkuisen lämpöaallon levähtäessä vielä viikonlopun verran suloisen sinisenä siintävän Näsijärven rannalla tuskin tuokiotakaan Tampereen Tohlopista tomerana törröttävän Toimelan kesäkodin yllä saapui seutuville Suomen saloilta sankoin joukoin evankelisia nuoria aikuisia. Kirkas kaunis kesäinen viikonloppu – niin kaunis kuin se Suomessa vain voi olla – houkutteli porukkaa parhaalle paikalle loistavalle leirille Luojan luoman luonnon lempeässä lämmössä. Uudet tutut ja vanhat ketut siellä kohdattiin nauttien suloisesta seurasta, ruumiin sielun ravinnosta, rauhaisasta levosta, kaukana arjen kiireestä.

Toimelan viihtyisä huvila
Toimelan viihtyisä huvila

 Ja sauna – mitä olisi Suomen kesä ilman saunaa? Niinpä soivatkin tiuhaan tahtiin saunan urut, ajaen kauas maalliset surut. Saunaa lämmittämään lupautuneet saattoivat kiittää hyvää tuuriaan havaitessaan koivuklapeja karttavan kiukaan kuumenevan kantaverkon kilowateilla. Järven aallot taas houkuttelivat syleilyynsä niin aamu-, ilta-, päivä- kuin yöuimareita, yhdessä ja yksittäin. Uintiporukat kiersivät lähisaaria useaan otteeseen puhisten mennessään kuin valasparvet ikään. Kuten Siionin kannel -seuroissa lauantaina laulettiin: ”Merten, virtain kalaparvet, valasparvet, laulakaa. Kaikki luodut laadullanne Herraa kunnioittakaa.” Välillä laineilla nähtiin liplattelemassa myös Toimelan sorsapoikue.

 Varsinainen yllätys koettiin lauantain lounaan yhteydessä. Vanha talo veti hihastaan varsinaisen valttikortin, kun jostain paljastui antoisa tryffeliapaja. Sen satoa sitten kannettiin pöytään  runsaasti ja suussa sulavan herkun makua kiiteltiin sangen suklaiseksi: ”Maitosuklaata maitovalaille!”, totesi eräskin.

 Leirin ruokahuolto herätti etukäteen useita kysymyksiä, sillä Toimelan hellan tiedettiin olevan paitsi vanha ja raihnainen, niin myös hidas liikkeissään. Lopulta kuitenkin huolto pelasi ja ruoka valmistui, kun liesi lämmitti luotettavasti niin aamupuuron kuin perunamuusinkin. Uuni taasen antoi uumenistaan sekä kermalohta että raparperipiirakkaa. Nuotio, pihagrilli ja muurikkapannu ojensivat nekin auttavan kätensä, jotta makkarat, folionyytit ja letut saatiin paistettua. Kun vielä kahvipöydän antimiksi siunattiin ennen leiriä leivottu taatelikakku ja browniet, saatiin herkkuja liki jatkuvalla syötöllä; vain jäätelö loppui lusikoista liian aikaisin, mutta jäätelönhimoisten leiriläisten taltuttamiseen olisi tarvittu kokonainen tehdas.

 Kun aurinko soi lämpöään, ei paikallaan pysynyt kukaan. Sen verran väki sentään malttoi mielensä, että kerääntyi takapihan rantakalliolle hartaushetkiin ja opetusta kuuntelemaan. Pastori Hannu Häkämies saapui puhumaan Jumalan laista sekä vanhan että uuden testamentin osalta, ja leiriläisiä haastettiin pohtimaan, mistä johtuu runsas ryöpytys Päivi Räsästä kohtaan perinteisen ja sosiaalisen median pyrkiessä hukuttamaan ministerin valtavan hyökyaallon lailla kuin faraon sotajoukkoineen Kaislamereen.

Leiriväkeä opetusta kuuntelemassa

Leiriväkeä opetusta kuuntelemassa

 Päätös pitää ruokailuja lukuun ottamatta muut tilaisuudet ulkona vähensi huomattavasti ikkunan läpi ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen heitettyjä kaihoisia silmäyksiä.  Myös sunnuntaina, kun aamupuuro oli kadonnut parempiin suihin, kokoonnuttiin rantaan leirijumalanpalvelusta varten. Pastorin selän takana auennut, pienessä puuskittaisessa tuulessa lainehtinut järvenselkä korvasi alttaritaulun puuttumisen helposti, sillä mitäpä loppujen lopuksi on ihmiskäden työ verrattuna Luojansa kädenjälkeen.

 Säiden Herra säätikin leirille upeat säät, sillä vasta kotiinlähdön koittaessa sunnuntaina saatiin ensimmäiset sadepisarat uhkaavan ukkoskuuron saattelemana. Viilentynyt sää ei kuitenkaan kyennyt jäähdyttämään Toimelan pihapolulta maanteiden pikipoluille suunnanneiden leiriläisten jälkeensä jättämää lämpöistä tunnelmaa. Ensi vuonna uudestaan!

Rauhoittava maisema Toimelasta

Rauhoittava maisema Toimelasta

Kirjoittaja: Lasse Levomäki

Kuvat: Salla Muuraiskangas

Kategoria(t): Koko Suomi, Tampere | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Rajan toiselle puolen

Vuosi sitten toteutimme nuorten aikuisten aktiomatkan Viroon, Tarttoon. Tutustuimme silloin Sley:n lähetystyöhön Riikka Lautamo-Seppälän ja Sakari Seppälän opastuksella. Mieleeni on jäänyt elävästi, kuinka matkaa taittaessamme keväisessä Virossa haikaranpesien ja kolhoosien lomassa lauloimme Siionin Kannelta.

”Mä tahdon kertoa kalleimmasta ja rikkaudestani riemuita. En huoli maasta, en taivahasta, isäni on itse Jumala. Hän turvan antaa ja sielun suojaa ja hoivaa hellästi rakkaintaan. Ei mikään muuttaa voi kaiken Luojaa, on taivaan päivät jo päällä maan.” SK 331 : 1-2.

Nuoret aikuisetkin voivat kertoa kalleimmasta. Tämän vuoksi palasimme maahan takaisin 10.-12.5.2013. Tällä kertaa aktiomme suuntautui Viron länsirannikolle, Haapsaluun. Nyt saimme olla pastori Kari Tynkkysen vieraana. Alkumatkan seilasimme lautalla ja loppumatkan matkustimme rattoisasti bussilla. Kuulumisia oli mukava vaihtaa taipaleen edetessä. Osa oli aloittanut matkanteon jo aamuvarhaisella. Nuoria aikuisia osallistui aktioon ympäri Suomen, Oulusta asti.

Haapsalu kaupunki merenrannalla

Haapsaluun eli Haapasaloon saapuessamme odotimme Karia pienen hetken rautatieasemalla. Oli vaikuttavaa katsella merelle, kun taivas siinsi purppuranpunaisena auringon laskeutuessa sen  syleilyyn. Meri ympäröi kaupunkia kolmelta suunnalta.

Haapsalun rautatieasema on kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Se rakennettiin alun perin keisarillisiin tarpeisiin. Olihan pieni kylpyläkaupunki venäläisen aristokratian ja jopa tsaarien suosima lomapaikka. Ja kun rakennettiin, rakennettiin sitten kunnolla ja komeasti. Asemarakennus koostuu neljästä osasta: matkustajainhuone, keisarin paviljonki, niitä yhdistävä katos ja 216-metrinen suojattu asemalaituri, joka oli tuohon aikaan Euroopan pisin katettu asemalaituri. Laiturin tuli olla pitkä, koska ei voitu tietää, missä vaunussa tsaari matkustaa.

Pyhäkoulussa – elämän tärkeimmässä koulussa

Lauantaina pidimme pyhäkoulua Martnan seurakunnan lapsille. Seurakunnan tilat olivat vaatimattomat, mutta sanomamme lämmin. Kerroimme lapsille Raamatun kohdasta, jossa vanhemmat ovat tuomassa lapsiaan Jeesuksen luo, mutta opetuslapset estelevät heitä. Jeesus toimii kuitenkin toisin kuin opetuslapset ovat ajatelleet. Hän antaa ja haluaa lasten tulevan hänen luokseen. Hän siunaa lapsia. (Mark 10:12-16.)

Nämä lapset eivät ole montaa kertaa kuulleet puhuttavan Jeesuksesta. Pyhäkoulutoiminta oli vasta käynnistynyt. Virossa harva lapsi saa koulussa uskonnonopetusta. Se on vapaaehtoista. Siksi oli ilo nähdä, kun pieni joukko pellavapäitä saapui luoksemme, elämän tärkeimpään kouluun.

Askartelimme lasten kanssa äitienpäiväkortteja. Olihan juhlapäivä ovella. Yksi virolaisista pojista kertoi tehneensä äidilleen jo seitsemän korttia. Omaa korttia näpertäessäni ja lasten työskentelyä seuratessani olin mietteliäs. Moni virolaisista äideistä työskentelee Suomessa elättääkseen perheensä. Tämä aiheuttaa avioeroja ja hajottaa perheitä. Siksi nämä kortit joita teimme, olivat erityisen arvokkaita. Äiti on rakas, vaikka häntä näkisi vähän harvemminkin.

Erityisen innostuneita lapset olivat tietokilpailusta, jonka heille järjestimme. Yksi kysymyksistämme kuului: ”Missä Jeesus on syntynyt?” Vastaus kuului tomerasti: ”Suomessa.” Meitä hymyilytti. Lapsukaiset lämpenivät myös pöytäjääkiekkopelimatsissa. Iloiset kiljahdukset täyttivät seurakuntasalin, kun kiekkoa yritettiin saada vastustajan maaliin.

Välähdys kaupungin historiasta ja lähetystyön haasteista

Iltapäivällä tutustuimme Haapsaluun. Suurimman vaikutukseen allekirjoittaneeseen teki Kiltsin lentokenttä,  josta Suomea on aikoinaan lähdetty pommittamaan talvisodassa. Paikka on karu ja se sijaitsee n.  800 ha:n kokoisella alueella. Pisimmät kiitoradat ovat 2500 m pitkiä. Neuvostoliiton armeijan poistumisen jälkeen kenttä on päässyt ränsistymään – pystyssä on vielä vanhoja lentokonehalleja ja kasarmihuoneita, ja kiitoradat ovat olemassa. Kari kaasutteli kiitoradalla ja me olimme hiljaisia. Neuvostoajan pystyi vielä aistimaan.

Virolaiset ovat kokeneet kovia. Pitkä neuvostoaika on aiheuttanut sen, että virolaisten kristillinen tieto on vähäistä ja sen jäljet näkyvät tässä hetkessä. Uskollisten ”lähetysmummojen” sukupolvi puuttuu kokonaan. Osa heistä jäi Siperiaan. Kari opastikin meitä, että parhaiten tätä kansaa evankelioidaan laulamalla. Virolaiset ovat laulavaa kansaa. Otimme tästä neuvosta vaarin ja esiinnyimme vielä sunnuntaina laulaen Haapsalun tuomiokirkon arvaammekaan. jumalanpalveluksessa.

Muistetaan rukouksin ja teoin Sley:n lähettejä Riikkaa, Sakaria ja Karia ja heidän  työtään Virossa. Muistetaan erityisesti pyhäkoulutyötä. Se työ kantaa hedelmää ja tuo siunausta meille kaikille. Lähetyskenttä on lähempänä kuin arvaammekaan.

Lämmin kiitos Karille ja aktioporukalle hienosta reissusta ja mukavista juttutuokioista!

Teksti: Jenni Haapanen

Kategoria(t): Helsinki, Koko Suomi | Kommentoi

Jumalan taisteluvarustus – Ohtakarissa 17.-19.5.2013

Oli kaunis kesäisen oloinen päivä, kun lähdimme kohti Ohtakaria viettämään siellä nuorten aikuisten viikonloppua teemalla Jumalan taisteluvarustus. Matka sujui joutuisasti hyvässä seurassa, lämpimän päivän kunniaksi ehti hyvin jopa pysähtyä nauttimaan jäätelönsyönnistä rantamaisemia ihaillen.

Perille saavuttiin hyvissä voimin, ja pientä suuhunpantavaakin löytyi heti saavuttua. Seurojakin illalla pidettiin, ja saunankin piipusta alkoi kohta nousta kutsuva savuvana. Myös nuotiopaikalle illan kuluessa ehdittiin paistaa makkaraa ja moni jaksoi vielä ihailla auringonlaskuakin ennen kuin yöpuu kutsui.

Jokunen sielu nousi sattuneista syistä jo ani varhain, ja sai nauttia auringonnoususta ja myös muusta luonnonkauneudesta. Auringon kivutessa yhä korkeammalle unisimmatkin alkoivat nousta ja makoisa aamupala kutsui nälkäisiä leiriläisiä. Sen jälkeen saimme tutustua toisiimme, eikä sitäkään tarvinnut itse pohtia miten tutustua, kun oli jo valmiiksi mietitty tutustumisleikkejä. 🙂

Oppituntien pitäjät olivat valmistaneet monia opetuksia leirin aiheesta, ja saimme perehtyä taisteluvarustuksen osiin monen oppitunnin ajan. Leirin vetäjät olivat myös laatineet pohdintakysymyksiä leirin aiheesta, joita pohdittiin ulos tehtyä rastirataa kiertäen. Lauantai-illalla leirillä pidettiin myös viikkomessu, jossa saimme kuulla myös nuorista aikuisista kootun pienen kuoron suloääniä. Saunakin illan päätteeksi toki kuului asiaan, ja auringonlaskua ym. ihaili suuri joukko.

Kaikki loppuu aikanaan, ja sunnuntaina parin oppitunnin ja syömisten jälkeen alkoi kotimatka kutsua.

Teksti: Jukka Forma

Kuvat: Kirsi Vimpari

Image

Perjantain tulijoita tervehtinyt maisema mantereen puolelta.

Image

Perjantain auringonlaskua.

Image

Lauantain löytöjä rannalta.

Image

Maisemaa lauantailta.

Image

Rannalla oli nähtävissä myös tipujen aktiviteettien todisteita.

Image

Auringonlaskun ihailijoita lauantailta.

Image

Makkaraakin oli!

bl5

Osa raamattuopetuksista pääsi ulkoilmaan.

bl4

” Vei onnetonta aalloillaan / suuret myrskyt maailman, / vaan Jeesus auttoi armossaan, / kun hän voitti kuoleman. / On Jeesus turvakallio, hän vahvistaa / ja hän lohduttaa. Myrsky raivoaa. / Vaikka tuuli vaahtopäitä kuljettaa, / niin Jeesukselta suojan saa.” SK 218:2

Kategoria(t): Koko Suomi | Kommentoi

Helmi 2013

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Karkun evankeliselle opistolle kokoontui jälleen satakunta nuorta aikuista. Perinteinen (kokeneimmille jo yli kymmenes) valtakunnallinen (paikalla jopa rovaniemeläisiä) leiri järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Helmi 2013 -nimisenä ja viikonloppu osoittautui hyvinkin nimensä veroiseksi.

Leirin teemaa ”arjen aarteita” käsiteltiin eri tavoin opetuksissa ja kanavissa. Arkisia tunteita olivat ruotimassa Liisa ja Pertti Puronen, Jeesuksen arkeen johdatteli Outi Rajala ja arjestaan juhlavalle pastorien kyselytunnille olivat saapuneet tentattaviksi Manu Ryösö, Jukka Niemelä ja Petri Harju.

Monien muidenkin ajatuksia ehdittiin viikonlopun aikana kuulla, mutta sen lisäksi toki saunottiin, ulkoiltiin, tavattiin tuttuja, laulettiin, syötiin ja uitiin – rohkeimmat kävivät jopa aamuavannossa.

Muutama helmi viikonlopun ajalta:

  • uusi kiva ei niin tuttu Siikkari-biisi
  • lämmin puuro aamupalapöydässä tuttujen seurassa
  • iltahartaus ja yhteinen iltarukous
  • HERZ
  • pulkka
  • ”kiva nähdä pitkästä aikaa” -kohtaamiset
  • täytekakku saunalla
  • avanto!
Kategoria(t): Helsinki | Kommentoi