Nuorten aikuisten illassa 23.10. ahdistuksesta alustanut Topi Jääskeläinen toi esiin myös ahdistuksen luonnollisen puolen: ahdistus on (tiettyyn rajaan asti) terve reaktio pielessä oleviin asioihin. Se toimii varoittimena, joka saa pysähtymään ja katsomaan peiliin: vanhaa ymmärtämällä voi syntyä uutta.
Ahdistus voi kuitenkin muuttua myös sairaudeksi, kun kuormaa tulee niin paljon, että kestokyky ylittyy. Sairas ja terve ahdistus on tärkeää erottaa toisistaan.
Ahdistus on usein vellova tunne, jolle on vaikea antaa nimeä. Käsittämätöntä onkin tärkeää tehdä käsitetyksi: ahdistuksesta puhuminen auttaa sen nimeämistä ja tunnistetun ahdistuksen kanssa on helpompi tulla toimeen.
Ahdistus voi johtua sisäisistä vaatimuksista, ulkomaailman rajoista, jännitteistä ja ristiriidoista. Mitä enemmän elämässä on vastoinkäymisiä, sitä enemmän tarvitaan myös positiivisia korjaavia kokemuksia.
Topi Jääskeläinen kehotti kuulijoitaan pohtimaan, onko meillä aikaa, taitoa ja herkkyyttä pysähtyä ahdistuneen ihmisen rinnalla ja olla kainalosauvana sille, joka kaipaa tukea. Ahdistunut tarvitsee välttämättä yhteyttä oman itsen ulkopuolelle, vierellä kulkijaa ja kuuntelijaa.
Myös monet Raamatun psalmit puhuvat ahdistuksesta.
Psalmi 120 kehottaa huutamaan ja huokaamaan Herralle. Jumala haluaa totuutta, ja siksi Jumalan eteen saa vuodattaa ahdistuksensa ja tuskansa.
Psalmissa 142 Daavid rukoilee Herralta apua hätäänsä. Joskus ahdistus liittyy myös synnin hätään – siihen, mitä itse tai joku toinen on tehnyt väärin. “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Vaikket jaksaisi lausua uskontunnustusta tai ehtisi ajoissa kirkkoon, armo ei ole jaksamisestamme tai ehtimisestämme kiinni, vaan se tulee alas asti noutamaan. Vaikka painit Jumalan ja ihmisten kanssa jatkuvat, armo tuo salatun luottamuksen siihen, että Jumala nostaa, kantaa ja pelastaa.
Vanhurskas on se, joka on saanut syntinsä anteeksi, armosta, ilman mitään tekoja, katsomatta synteihin tai hurskauksiin, tullut hyväksytyksi koko persoonassaan.
Armahtavaisuutta odotetaan myös meiltä toinen toistamme kohtaan. Vanhaa intiaaniviisautta lainaten: “Älä tuomitse ketään ennen kuin olet kulkenut viikon hänen mokkasiineissaan.”
Kristittyjä Jääskeläinen muistutti siitä, että usko mahtuu samaan tilaan aidon ihmiselämän kanssa – sen ahdistuksineen ja iloineen.
Kategoria/t: Helsinki | Avainsanat: ahdistaa, ahdistus, apu, hätä, sairaus, tuska | Jätä kommentti »